Marttisen avoimien ovien tapahtuma vietetty.

13.3.2017

Nuorisokeskus Marttisen tapahtumassa palokuntamme hoiti pelastuspukukellunnan kaikille asiasta innostuneille kävijöille. Puvut vierailijoiden käyttöön tulivat Marttisesta. Päivän aikana uimareita kävi pulikoimassa jäiden seassa n. 30 henkeä. Osallistujia oli aikuisista nuoriin. Kaikilla oli kivaa ja siksi hymy oli herkässä. Moni kertoi yllättyneensä kuinka hienoa hommaa kellunta oli eikä kylmyys päässyt yllättämään kun oli asianmukaisesti varustautunut oikealla puvulla. Myös sitä pidettiin ainutlaatuisena kokemuksena kuinka sai kokeilla miltä tuntuu pudota jäihin turvallisesti valvotuissa oloissa.

Myös sammutusauto kalustoineen oli esittelyssä Marttisen piha-alueella. Paikalla sai käydä tutustumassa niin kalustoon kuin paikalla olleisiin miehistömme jäseniin jotka mieluusti kertoivat kaikille kiinnostuneille toiminnastamme.

Kelien puolesta koko päivä oli mukavan aurinkoinen.

VPK kiittää omasta puolestaan kaikkia tapahtumassa mukana olleita.